Vipinää kinttuihin

Julkaisupäivämäärä: Sep 30, 2011 11:15:45 AM

Vauhdikas koko perheen liikuntatapahtuma Mahnalassa

VIPINÄÄ KINTTUIHIN

SUNNUNTAINA 9.10. KLO 17-19

Syksy on kuin luotu koko perheen liikuntatapahtumalle. Työkiireen ja arjen aherruksen voi hetkeksi heittää nurkkaan tulevana viikonloppuna ja lähteä Vipinää kinttuihin -tapahtumaan yhdessä lasten kanssa.

Sunnuntaina 9. lokakuuta kello 17-19 Hämeenkyrössä Mahnalan Ympäristökoulun kentällä ja pihapiirissä ensimmäistä kertaa järjestettävä ulkoilutapahtuma on suunniteltu erityisesti ala-asteikäisille ja nuoremmille ikiliikkujille.

Kaiken ikäisille sopivan lämmittelyjumpan vetää letkeä Lohikäärme jolta taittuu myös tuliset latinorytmit. Aluemaksun yhteydessä saa kaulaansa liikuntapassin johon voi kerätä suoritusleimoja kymmeneltä liikuntaetapilta. Erilaiset nopeutta, tarkkuutta ja taitoa mittaavat temppuradat ja kisat ovat lasten keskuudessa huippusuosittuja. Tapahtumassa on rakennettuja taitoratoja esimerkiksi frisbeegolffille, sählygolffille ja jalkapallon kuljetukselle. Harvinaisten lajien mestaruudesta kisataan muun muassa riksan vedossa ja puujaloilla kävelyssä.

Talutusratsastuksessa on mukana peräti kolme kilttiä ponia. Luontopolun heijastinsuunnistukseen kannattaa varautua omalla otsa-tai taskulampulla tapahtuman järjestäjät ehdottavat ja toivottavat kaikki liikunnan riemusta pitävät tervetulleeksi. Parkkipaikkoja rajoitetusti, tienvarsipysäköinti Maisematien varteen.