Venetsialaisten tunnelma vetää puoleensa

Julkaisupäivämäärä: Aug 27, 2012 3:41:31 PM

Mökki- ja veneilykauden päätösjuhlaa Venetsialaisia vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Hämeenkyrössä. Lauantaina 25.8. Mahnalassa jo kolmannen kerran järjestetty Miharinrannan Venetsialaiset houkutteli paikanpäälle satapäin juhlijoita sekä läheltä kyliltä että kauempaa kaupungista tulleita.

Katso Venetsialaisten kuvat täältä.

Maaseuturetken Hämeenkyröön teki muun muassa linja-autolastillinen tamperelaisia, jotka halusivat ottaa osaa Pirkanmaan parhaaksi valittuun kylätapahtumaan. Projektipäällikkö Matti Pollari piti onnittelupuheen Ystäväkylä –hankkeen järjestämän yleisöäänestyksen voiton johdosta ja luovutti diblomin Miharinrannan Venetsialaisten järjestäjille. Rantakioskiosuuskunnan puolesta huomionarvoisen tunnustuksen ottivat vastaan Miharin virkistyasluehankkeen vetäjä Veera Ritola, kalastuskunnan vaikuttaja Seppo Metsähonkala ja maamiesseuran johtokunnan jäsen Matti Lähteenmäki sekä Venetsialaisten puuhanainen ja juontaja Kristiina Haavisto.

Venetsialaisten musiikkiohjelmasta pitivät huolen Tampereen Tuomiokirkon kanttorina paremmin tunnettu Tuomas Laatu yhdessä klassista musiikkia opiskelevan poikansa Topias Laadun kanssa. Lauantai-iIllan ehkä odotetuimman ohjelmanumeron tarjosi Liekkiryhmä Tulikukka. Yleisö tiivistyi uimarantaan rajautuvan esiintymisalueen ympärille katsomaan ennennäkemätöntä tulishowta. Venetsialaisten juhlinta huipentui näyttävään ilotulitukseen jonka Seppo Savolainen laukaisi Miharinrannan laituriin teemaristeilyn tehneen Purimo-laivan kannelta.

Värikkäät juhlavalot ja lyhdyin valaistu ohjelmateltta, esiintymislava ja myyntikojut tekivät Miharinrannasta tunnelmallisen. Ihmiset viihtyivät lämminhenkisessä tapahtumassa loppuun asti ja kastumatta aina puolille öin, jolloin alkoi lopultakin sataa sammuttaen rantaviivaa viehättävästi valaisseet soihdut.

* * *

Miharin Rantakioski kiittää kaikkia asiakkaitaan lämpimästi hyvästä(sade)kesästä!