Mahnalan kahviohanke rauennut

Julkaisupäivämäärä: Jan 16, 2010 5:56:48 AM

Rita Holm ja Suvi Tanhuanpää olivat suunnittelemassa kahviokioskia Mahnalaan. Valitettavasti he ovat joutuneet keskeyttämään projektin. Tila, jota he olivat suunnitelleet vuokrattavaksi muuttuikin liian kalliiksi. Toiminta ei tulisi tuottamaan mitään korkeiden kustannusten takia.

Kyläläisten ja muidenkin vastauksista päätellen vastaanotto kyseiselle toiminnalle olisi ollut myönteinen. Vastauksia kyselyyn tuli netin kautta 44 kappaletta ja yhteensä viitisenkymmentä, pääasiassa positiivista ja kannustavaa palautetta.