Kyläkoulun sulkeminen ei aina tuo haluttuja säästöjä

Julkaisupäivämäärä: Nov 06, 2010 3:13:12 PM

Näin arvioidaan tuoreessa kirjassa Eläköön kyläkoulu (PS-kustannus).

Vuosina 2000-2004 lakkautettiin 300 koulua, mutta perusopetuksen menot kasvoivat neljänneksellä.

- Kertaluontoista säästöä tulee, mutta hyöty on syöty parissa vuodessa, sanoo teoksen kirjoittajiin kuuluva suunnittelija Sami Tantarimäki Turun yliopistosta.

Säästöjä nakertavat lisämenot, kuten kuljetuskulujen nousu, uusien tilojen kunnostaminen ja siirrot erityisopetukseen. Näitä kuluja on vaikea arvioida.

- Kunnat eivät avaa tarpeeksi laskelmiaan, joiden pohjalta kouluja lakkautetaan. Myös säästöjen arviointi jälkikäteen puuttuu lähes täysin.

Teokseen on kirjoittanut myös professori Eira Korpinen, jonka mukaan hallintolain vaatimaa kuulemista ei aina noudateta.

- Vanhemmat saavat sitten lukea koulun sulkemisesta lehdestä.

Lähde: Iltalehti.fi