Kyläjuhla nosti hymyn korviin

Julkaisupäivämäärä: Aug 24, 2010 7:20:15 AM

Mahnalan lavalla viihtyi viikonvaihteessa lähemmäs 200 henkeä. Mahnalan kyläjuhla tarjosi mukavat puitteet tavata naapureita ja ystäviä. Joukossa näkyi sekä uusia kasvoja että vanhoja tuttuja, joiden edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo hyvän aikaa.

Seurustelun lomassa sai nauttia muun muassa hyvästä ohjelmasta ja lähitiloilla tuotetusta ruuasta. Ohjelmanumeroiden juonnoista ja kuulutuksista piti huolen Mari Kola. Puheen oman kylän puolesta piti kunnanvaltuutettu Päivi Hiltunen. Pirkan Kylien kyläasiamies Marja Vehnämaa kertasi yleisölle Pirkanmaan vuoden 2010 kylä -valintaraadin perustelut Mahnalan osalta. Hämeenkyrön kunnan puolesta tervehdyksen toivat valtuuston puheenjohtaja Maria Härkki-Santala sekä kunnanjohtaja Kari Häkämies. Juhlapuheiden ja kiitosten välissä laulettiin Hämeenkyrön masurkkaa.

Yleisöä viihdytti ja tanssitti kolme kiltteihin pukeutunutta miestä, irkku- ja skottimusiikkia soittava Jharys -yhtye. Ihastuttavat irkkutanssijat Lotta Virkkunen ja Nelli Sinisalo tarjosivat iltaan vauhtia ja välkettä sekä ennenkuulumatonta tanssikenkien kopinaa. Illan ohjelmaan oli varattu aikaa myös tanssinopetukselle, jolloin yleisö pääsi kokeilemaan aitoa irlantilaista tanssia. Yksi kyläjuhlan liikuttavimmista kohokohdista nähtiin kun Martti Nylander luovutti Yhteen Hiileen Puhaltaja -kiertopalkinnon Arvo Änkölle.

Kuvassa Arvo Änköä onnitellaan Yhteen Hiileen Puhaltaja -kiertopalkinnosta

Vartaassa pyörinyt muhkea 105 kilon villisika oli maineensa veroista herkkua eikä possusta jäänyt jäljelle kuin pää, joka myytiin loppuillasta huutokaupalla. Erilaisten salaattien lisäksi tarjolla oli grillattuja maisiintähkiä ja grillimakkaraa, jälkiruuaksi kahvia ja rinkilämunkkeja, lapsille popcornia ja karkkeja. Lämminhenkinen elokuun ilta päättyi hilpeästi sahdin, kotiviinin ja karaoketanssien merkeissä.

Kyläjuhlan järjestelyistä vastannut Mahnalan maamiesseura on erityisen iloinen onnistuneen jäsentilaisuuden puolesta. Toimeliaan kyläyhdistyksen vahvuuteen kirjattiin lauantai-illan aikana yhteensä 109 uutta jäsentä. Kiitokset etevälle talkooporukalle sekä kaikille kyläjuhlaan osallistuneille poikkeuksellisen hauskasta illasta.

Lue lisää Hämeenkyrön Sanomista täältä.

Kyläjuhlan valokuvat voit katsoa täältä.