650 allekirjoitti Mahnalan Ympäristökouluadressin

Julkaisupäivämäärä: Oct 13, 2011 5:31:27 AM

Mahnalan Ympäristökoulun laajennusta kiirehtinyt adressi keräsi Mahnalan kyläsivuilla kahden viikon aikana hienosti 650 allekirjoittajaa. Hämeenkyröläisiä allekirjoittaneista oli 346 ja ympäristökasvatuksen yhteistyökumppaneita ja muita tukijoita 304 allekirjoittajaa.

Adressi luovutettiin maanantaina 10.10.2011 kunnanjohtaja Antero Aleniukselle, kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Norokorvelle sekä kunnanhallituksen edustajille kunnanhallituksen kokouksen alkajaisiksi. Maanantaina kouluverkkouudistukseen liittyvät asiat olivat kunnassa vahvasti esillä, kun hallituksen ja valtuuston jäsenillä oli kokouksessa mahdollisuus ottaa kantaa tuleviin suunnitelmiin.

Sivistyslautakunta on päättänyt kokouksessaan esittää itäisen alueen yksikön laajennusta aloitettavaksi vuonna 2014. Koulun laajennuksen suunnittelu on käynnistynyt kunnassa jo vuonna 1999. Adressin allekirjoittajien viesti on, että Mahnalassa ei voida enää odottaa vaan kunnan velvollisuutena on viimein taata lapsille tasavertaiset, turvalliset ja terveelliset tilat opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen omassa kylässä, kun kyläkoulun oppilasmäärä on vähintäänkin riittävä. Lisäksi adressi nostaa esille koulun toteuttaman ympäristökasvatuksen mahdollisuutena, jota Hämeenkyrössä ei ole vielä hyödynnetty.

Mahla ry kiittää kaikkia ympäristökoulun välittömälle laajennukselle tukensa antaneita.