Mahnala, Pirkanmaan Vuoden Kylä 2010
Mahnalan kylä
Hämeenkyröstä nousi tiukan kamppailun jälkeen Pirkanmaan Vuoden Kylä- kisan voittajaksi.
Mahnalan kylän kivijalkana toimii hyvä yhteishenki. Kylällä uskotaan
omaan tekemiseen ja hyvään tulevaisuuteen. Viime vuosien aikana
Mahnalaan on muuttanut runsaasti uusia lapsiperheitä. Tätä kautta kylä
on kasvava ja kehittyvä kylä jossa on uutta luova kyläyhteisö.
Maisema maisemassa. Tienylibanderollin syrjässä kiinni Mahnalan maamiesseuran
järjestämälle kisamatkalle osallistuneita kyläläisiä.
(Klikkaa kuvaa niin näet sen alkuperäisen kokoisena)
Kylällä kunnioitetaan ympäristöä ja perinteitä, mutta siellä annetaan myös tilaa kokeiluille ja uusille avauksille. Raadin vakuutti erityisesti se, että kylää kehitetään sen takia, että se on hauskaa. Kylästä huokui iloinen ja raikas ilmapiiri.
Kylän erityisiä vetovoimatekijöitä ovat mm. 115 – vuotias kyläkoulu, kyläyhdistyksenä toimiva maamiesseura, Nobelin arvoiset maisemat, Pirkanmaan parhaat marjatilat sekä omaperäiset ja suositut tapahtumat.
Mahnala sijaitsee eteläisessä Hämeenkyrössä Pirkanmaalla, keskellä valtakunnallisesti merkittävää kansallismaisemaa. Mahnalasta on matkaa Hämeenkyrön kirkonkylään 10 km ja Tampereelle 32 km.
Katso tiedote: Mahnala, Pirkanmaan Vuoden Kylä 2010

Ajankohtaista
Tilaa Uutiskirje
Tilaa Mahnalan sähköinen uutiskirje. Pysyt ajan tasalla Mahnalan tapahtumista. Tilaus ei maksa mitään ja voit halutessasi perua sen helposti. Siirry tilaussivulle.
Liity Mahnalan faniksi