Ystävyyden ilta Sasissa

Varaa paikkasi! YSTÄVYYDEN ILTA Sasin Juhlatalo Toukolassa su 20.1.2013 klo 16.00

Kun joulunpyhät on eletty ja vuosi vaihdettu uuteen, saattaa kylmä talvi viedä vielä monien energia-akut melkoisen tyhjille. Valoa, iloa ja tunnelmaa voi varata sekä itsellensä että myös ystävällensä.


Viime vuoden tammikuussa koettiin ikimuistoinen ja sytyttävä yhdessäolo Sasin Toukolassa "Slaavilaista sielua sävelin siivin" -musiikkitapahtuman merkeissä. - Sali oli ääriään myöten täynnä. Yleisön ilo ja myötäeläminen koko konsertin ajan sekä ylimääräiset yleisön seisten antamat raikuvat aploodit olivat myös esiintyjille Toukolan kauniissa salissa unohtumaton ja koskettava elämys, Lulu Tanhuanpää muistelee vuoden takaisia tunnelmia. Tuntui kuin vielä kerran olisi tavattava ja saatava jakaa musiikillinen hyvänolon hetki niin monelle kuin mahdollista, Lulu jatkaa.

Konsertin huikeat pääesiintyjät Sergei Adamyan (akustinen kitara) ja Kristina Buritshenko (laulu) saapuvat jälleen suoraan Pietarista. Illan juontajana ja myös musiikin esittäjänä on tälläkin kertaa mukaansa tempaava viihdetaiteilija Lulu Tanhuanpää, jonka monet hyvät lapsuuden muistot ovat Sasin kylässä.

YSTÄVYYDEN ILTA Sasin Toukolassa sunnuntaina 20.1.2013 klo 16.00-18.00. Liput 15 euroa.

Lippuja voi ostaa ennakkoon Hämeenkyrössä Frantsilan Kehäkukan myymälästä. Liput voi myös tilata suoraan ovelle: ennakkovaraukset onnistuvat soittamalla suoraan Lululle puh. 050-5286083 tai tästä: http://www.mahnala.com/ystavyyden-ilta.

Kristina Buritshenko on syntynyt Siperiassa, mutta valmistunut näyttelijäksi Pietarissa. Sergei Adamyan, joka on valmistunut fyysikoksi, mutta päätynyt muusikoksi, on syntynyt Armeniassa.

Lastenteatterissa he ovat löytäneet yhteisen musiikillisen sopivuutensa. He ovat jo useita vuosia ihastuttaneet omilla konserteillaan myös suomalaisia turisteja Laatokka-Ääninen laivaristeilyillä. Viisi vuotta sitten he sattuivat samalle laivaesiintymismatkalle Lulu Tanhuanpään kanssa. 

Ystävyys ja ymmärtämys alkoi heti. Nyt on jo siis viides tammikuinen, yhteinen esiintyminen Suomessa. Useampana vuonna konsertti on ollut ravintola Telakalla, Tammelan palvelukeskuksessa ja myös kirkkokonsertti Finlaysonin kirkossa Suomen kirkon lapsityön hyväksi.

Ystävyys, sanan todellisessa merkityksessä on Ystävyyden ilta -konsertin esiintyjillä vain vahvistunut vuosi vuodelta ja myös ystävyys konsertissa mukana olleisiin, Lulu kertoo. 

- Ystävyys on suuri voimavara ihmisen elämässä, varsinkin kun sen voi jakaa myös toisille musiikin muodossa, sanoitta tai sanoilla, olipa kieli mikä hyvänsä. Joskus tarvitaan juuri ystävää sanomaan: Lähde sinäkin mukaan, mennään yhdessä, jaetaan ilo yhdessä, Lulu innostaa.