Tiedotteet‎ > ‎

Metsäpalon alku Harjussa

lähettänyt Pertti Haavisto 9.9.2013 klo 9.54   [ 9.9.2013 klo 9.55 päivitetty ]
Elokuun viimeisestä viikonlopusta alkaen Mahnalan Ympäristökoulun pihapiirissä ja ympäröivässä metsässä harjulla on viihtynyt pahantekijöitä. Koulun seinästä on revitty sähköjohtoa, koulun pihapiiriä ja nurmikenttää on roskattu tupakantumpeilla ja oluttölkeillä.
- Talonmiehen kanssa olemme pitäneet silmällä nuoria, ja näköjään vasta nyt parin viikon ajan on tällaista näkyvää alkanut tapahtua, harmittelee koulun rehtori Annukka Alppi. - Häiriökäyttäytymistä on jatkunut toista viikkoa, summaa koulun talonmiehenä toimiva Jorma Halonen.

Hämmennystä herätti niin ikään Ympäristökoulun linja-autopysäkiltä lauantaina 7.9. aamupäivällä hävinneiden lastenvaunujen kohtalo. Myöhemmin samana päivänä ilkivalta roihahti kirjaimellisesti liekkeihin kun harjua ympäröivän pururadan näköalapaikalla sytytettiin tuleen sekä roskakori että puinen pöytäpenkki-yhdistelmä. Näköalapaikkaa reunustamaa suoja-aitaa oli kaadettu ja pystytystolppia katkottu. Sammutustöihin hälyytetty palokunta taittoi loppumatkan mönkijöillä ja kävi vaikeakulkuisessa maastossa varmistamassa ettei tuli päässyt leviämään ympäröivään metsään. Linja-autopysäkiltä varastetut lastenvaunut löytyivät sittemmin Harjusta, tuhopolttopaikan välittömästä läheisyydestä.

Miharinrannassa ja Ympäristökoululla on kuluneen kesäloman ajan viihtynyt nuoria. - Väki, joka täällä iltaa viettää on hieman eri kuin kesällä tai sanotaan niin, että siihen on liittynyt uutta porukkaa näkyvämmin, Annukka Alppi kertoo ja harmittelee, että ne hienot nuoret, jotka ovat koko kesän asiallisesti käyttäytyneet ja pitäneet huolen heille lainaamistamme koulun pesäpallotarvikkeista joutuivat harmilliseen tilanteeseen.

Viime aikaiset tapahtumat ovat ilkivaltaa jota ei voi enää ymmärtää hyvällä tahdolla. - Kaiken kaikkiaan kyllä nuorilla tulisi olla sallittuja paikkoja kokoontua. Koulun alue se voi olla jatkossakin, mutta edelleen sovituin ehdoin. Yksityisalueet ovat sitten ihan eri juttu huomauttaa Alppi.

Mahnalan Ympäristökoululla ilkivaltaan puututaan ja siitä tullaan puhumaa myös koululaisten kanssa. - Vanhempainyhdistys Mahlan puheenjohtaja Sari Mantila-Savolaisen kanssa suunniteltiin jo viikonloppuna, että pyydämme vpk:n edustajaa ja poliisia tekemään ennalta ehkäisevää työtä näiden nuorempien luokse koululle, kertoo rehtori Alppi jatkotoimenpiteistä alustavasti ja sanoo lopuksi viisaasti "Kylä kasvattaa yhdessä".


Selvityspyyntö

Mahnalan pururata kiertää metsässä harjulla jonka omistavat yksityiset maanomistajat. Mahdolliset pahantekijät ovat tiedossa ja heiltä toivotaan oma-alotteellisuutta asian selvittämiseksi sovinnolla. Asiasta jotain tietäviä pyydetään osoittamaan yhteydenotot Mahnalan Ympäristökoululle: talonmies puh. 040 063 3641 tai rehtori puh. 050 559 7417.