Tiedotteet‎ > ‎

Aarrekartta osoitti Mahnalaan

”Puutalo, kaunis katsella, hyvistä materiaaleista rakennettu, peruskorjattu, terve, edulliset asumiskustannukset, tulisijat, vanha pihapiiri, omenapuita, aurinkoinen puutarha, luonnonkaunis sijainti, silmä näkee kauas, maalaismaisema, lasiveranta, leivinuuni, kaksi kerrosta, kellari, mukavat naapurit, lautalattiat, uimaranta tai vesistö lähellä, ulkorakennus, pihasauna, hyvät löylyt, Tampereelle alle 35 km, hyvät kulkuyhteydet. Tämä tai jotain parempaa…” - lukee 12.4.2002 päivätyssä piirustuksessa jonka keskellä komeilee puuväreillä väritetty unelmatalo.

Tuo unelmatalo löytyi netistä viisi vuotta myöhemmin. Perheessämme oli kaksi alle kouluikäistä lasta ja asuimme vuokralla kerrostalossa Tampereen Peltolammilla. Haave maallemuutosta oli kytenyt jo vuosia kunnes nettihaku tuotti tulosta. Mahnalassa oli myynnissä vanha, mansardikattoinen talo. Hämeenkyrön kuuluisaan postikortti-maisemaan olimme mieheni kanssa ihastuneet jo vuosia aikaisemmin. Meille oli tullut tavaksi ajella pari kertaa kesässä Mahnalaan, suoramyyntitilalta sai kerätä mansikat ja vadelmat itse poimien.



Linnanvartija neitoineen Mahnalan Ritarilinnan edustalla. Sami Kivimäki ja Veera Ritola lastentapahtuman talkoissa elokuussa 2008.

 
Tykästyimme taloon ensi näytöllä ja niin ryhdyimme tositoimiin. Toisessa näytössä meillä oli apuna perinnerakentaja-asiantuntija Aki Sulonen joka arvioi talon kunnon ja korjaustarpeen. Uskalsimme ottaa seuraavan askeleen. Haimme pankista asuntolainaa. Tarjous meni läpi ja niin teimme elämämme ensimmäisen talokaupan. 

Kotiutuminen Mahnalaan kävi helposti ja vaivattomasti. Pojille löytyi hoitopaikka Mahnalan päiväkodista. Talo tuntui heti omalta, tutulta ja turvalliselta. Tonttia reunusti korkea syreeniaita ja horisontissa kimmelsi vesistö, Taivallahti. Opettelimme käyttämään talon neljää pönttöuunia ja lämmittämään puilla. Mies saattoi viihtyä pihasaunan lempeissä löylyissä kolmekin tuntia. Tähtitaivas oli ennennäkemättömän kirkas. Kevät oli koko perheen löytöretkeilyä ympäristöön ja puutarhaan jossa omenapuut kukkivat. Oli jännittävää seurata mitä vanhan puutarhan kätköistä nousi pintaan.

Aluksi pohdin kuinka maaseudulla tutustutaan naapureihin. Pitäisikö oma-aloitteisesti käydä esittäytymässä vai odottelisimmeko kuinka täälläpäin menetellään uusien asukkaiden kohdalla?  Kaupungin leikkipuistoissa oli tapana vitsailla, että lasten ja koirien ulkoiluttajat tutustuvat toisiin ihmisiin muita helpommin. Jälkikäteen ajatellen tämä kaupunkilegenda pätee myös maaseudulla. 

Jäätelöautoa odotellessa oli luontevaa esittäytyä kanssaodottajille. Päiväkodin pihalle järjestetyssä kevätjuhlassa vanhemmilla oli enemmän aikaa kuulumisten vaihtoon kuin arkiaamuisin päiväkodin tuulikaapissa. Tutustuminen lähimpiin naapureihin alkoi luontevasti postilaatikolla rupatellen. Myöhemmin tuli kutsuja erilaisille Tupperware-, alusvaate- ja kynttiläkutsuille joihin taisin osallistua lähinnä tutustumisen toivossa. Yksi naapureista lainasi muovipussillisen kotiseudusta kertovaa kirjallisuutta. Toiselta ostimme marjat ja kolmannelta pakkasen täyteen lampaan lihaa. Syyskuussa oli hienoa käydä lasten kanssa noukkimassa suoramyyntitilan pellolta perunat omaan talvivarastoon. Entisten kaupunkilaisten olikin yllättävän vaikea arvioida kuinka paljon olisi tarpeeksi?  Lähikaupasta kannettuja 2 kg perunapusseja ei oltu koskaan sen paremmin laskettu.  

Talokauppojen yhteydessä meille oli kerrottu, että ensimmäisten pakkasten tullessa hiiret pyrkivät sisälle keittiön kaapista. Ajatus puistatti. Harmaa poikakissanpentu muutti taloon joulukuun alussa. Tuisku-kissan meille etsi eräs päiväkodin tädeistä jolle olin kissakuumeestani ohimennen maininnut. Häneen oli ollut helppo tutustua. Meitä yhdisti huumori, samanikäiset lapset ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Uuden ystäväni ansiosta pääsin nopeasti perille kylän tavoista, kävelylenkeillä opin kuka missäkin talossa asuu ja minne metsätiet vievät.


Erään kerran ohittaessamme Mahnalan tanssilavaa ystäväni kertoi, kuinka kyläläisillä oli ennen ollut tapana järjestää talviriehoja jonne yksi toi puut, toinen veti ladut ja niin poispäin. Ajatus jäi mieleen kytemään ja talven tullen päätimmekin kutsua kyläläisiä kokoon ja niin elvytettiin vanha perinne. Kyläyhdistyksenä toimivan maamiesseuran talvitapahtumasta tulikin kaikkien yllätykseksi varsinainen yleisömenestys. Sasi-Mahnala-alueen lapsiperheet lähtivät liikkeelle ja tapahtumaan osallistui 350 kävijää. Talkooporukassa oli maamiesseuran vanhoja konkareita ja meitä uusia lapsiperheitä. Onnistumisen ilo yhdisti ja aloitti kylässä ennennäkemättömän innostuksen järjestää tapahtumia lapsiperheille. Seuraavana kesänä tanssilavalle pystytettiin Mahnalan Ritarilinna.

Perheemme oli päässyt sisälle kyläyhteisöön parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tampereelta kotiin päin ajellessa, Sasin vanhan kylän paikkeilla, eteen avautuu näkymä Mahnalanselän upeaan järvimaisemaan ja ympäröivään viljelymaisemaan.  Näky on vuodesta toiseen henkeäsalpaavan kaunis. Kukapa olisi uskonut, että esikoistaan odottavan tulevaisuudesta haaveilevan äidin Aarrekartta - piirustus unelmatalosta maalla voisi joskus olla totta. On se, kannattaa kokeilla.



Juttu on julkaistu "Kyläkapula" -lehdessä 01/2010.

teksti: Veera Ritola
kuva: Arvo Änkö